Käteviä toimintoja uudessa Officessa

KotiMikron toimitus on kokeillut tulevaa Office 2010 -toimistopakettia parin viikon ajan, ja paketin voi todeta sisältävän mielenkiintoisia uudistuksia. Erilaiset vaihtoehdot löytyvät nyt entistä helpommin, ja monipuolisista esikatselutoiminnoista on paljon hyötyä asiakirjojen lopullisen version sommittelussa

Myyntiin kesällä
Office 2010 -toimistopaketti tulee myyntiin vasta kesällä, mutta sen ilmainen kokeiluversio antaa hyvää esimakua siitä, millaisia muutoksia on luvassa.

Yksi uudistuksista on Microsoft Office Backstage -näkymä, joka helpottaa asiakirjojen viimeistelyä, ja jonka Info-kohdasta saat näkyviin avoinna olevan asiakirjan tiedot.

Lisäksi voit nyt tarkistaa, kuinka helppoa asiakirjasi lukeminen ja ymmärtäminen on varsinkin näkövammaisille. Office-paketin ohjelmat voivat tutkia asiakirjasi ja kertoa, miltä osin se aiheuttaa vaikeuksia näkövammaisille tai erilaisista lukemishäiriöistä kärsiville. Vaikeuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi tekstin pieni koko tai sen väri.

Monipuolinen esikatselu
Parannetun Print preview -toiminnon eli tulostuksen esikatselun avulla vältyt puolestaan tulostamasta ja korjaamasta samaa asiakirjaa moneen otteeseen.

Muita uudistuksia Office 2010:ssä on mahdollisuus tarkastella, miten yhdestä asiakirjasta kopioitu osio käyttäytyy toisessa asiakirjassa. Esimerkiksi Excelistä kopioitu taulukko saattoi aikaisemmin aiheuttaa ongelmia, jos sen yritti siirtää Word-asiakirjaan.

Nyt se ei ole mikään ongelma. Paste preview -toiminnolla näet, miten kopioitu osa istuu uuteen ympäristöön, ennen kuin valitset liitä-toiminnon. Voit myös halutessasi säilyttää leikkeen alkuperäisen tyylin, poistaa värit esimerkiksi taulukosta tai valita kopioitavaksi pelkät tekstit.

Myös asiakirjojen kuvankäsittely on tehty entistä kevyemmäksi ja helppotajuisemmaksi. Siihen liittyvän esikatselutoiminnon avulla näet, mitä kuvalle tapahtuu valituilla toimenpiteillä, ennen kuin otat ne käyttöön. Lisäksi kuvien sovittaminen tekstiin toivotulla tavalla onnistuu nopeasti valmiiden mallien avulla.

Muistiinpanot äänellä
OneNote on ohjelma, jonka suosio on pikku hiljaa ajamassa PowerPointin ohi. Ohjelman avulla voit liittää netistä valitun leikkeen tai kuvan osaksi muistiinpanoja. Asiakirjaan ei ole pakko liittää koko kopioitua ruutukuvaa. Voit merkitä ruutukuvasta sopivan alueen ja liittää sen asiakirjaan haluamallasi tavalla.

Muistiinpanoihin on mahdollista liittää myös ympäristöstä nauhoitettua ääntä – esimerkiksi kannettavan tietokoneen yhdysrakenteisella mikrofonilla tallennettua ääntä. Sen jälkeen tiettyä sanaa napsauttamalla pystyt kuuntelemaan, mitä ympärillä tapahtui kyseistä sanaa kirjoitettaessa.

PowerPointiin liitetyn videon muokkaus on nyt mahdollista suoraan ohjelmasta käsin. Jos tarvitset vain 30 sekunnin pätkän viiden minuutin videosta, voit leikata pätkän ja muokata sen ohjelmassa, minkä jälkeen leikattu video sisältää vain halutun osuuden.

Uutta Outlook-sähköpostiohjelmassa on Ignore-painike, jolla voi esimerkiksi siirtää suoraan roskakoriin joukkopostitukseen tulleet vastaukset. Painiketta painetaan, kun haluttu viesti on valittuna, minkä jälkeen aiheeseen liittyvät viestit siirtyvät jatkossa roskakoriin.

Uuden Office 2010 -paketin beetaversiosta voi ladata kokeiluversion.

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

USEITA ETUJA!

Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.

Tilaa lehti nyt

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.

Luo tili täällä

Kotimikro
Luetuinta
Erilainen pelien top 10

Erilainen pelien top 10

Spore oli viime vuoden myyntimenestys ja nousi myös laittomasti ladattujen pelien ykkössijalle.

Lue lisää

Google Chrome on valmistunut

Google Chrome on valmistunut

Google Chrome -selaimessa on pyritty selkeyteen. Ohjelmaan voi ladata Internet Explorer 8:n toiminnon, joka ehdottaa sivustoja selaushistorian perusteella.

Lue lisää

Opetuspeli vie kesään

Opetuspeli vie kesään

Alkupolku Maantieto -opetuspeli tutustuttaa lapset kesä-Suomeen. Josefiina vie lapset matkalle, ja hänen kaverinsa Sakke on kujeilutuulella.

Lue lisää

Uusimpia
Ashampoo Burning Studio 11

Ashampoo Burning Studio 11

Ashampoon uusin kirjoitusohjelma on erinomainen alusta loppuun.

Lue lisää

<span class='restricted_content teaserbadge_image'><img src="http://kotimikro.fi/files/bonnier-kom/imagecache/restricted_access_badge/bp_restricted_content_fi-FI/lukket_80_14.png" alt="Vain tilaajille" title="Vain tilaajille"  class="default" width="30" height="30" /></span>Monipuolista tietoturvaa

Vain tilaajilleMonipuolista tietoturvaa

Nettiin ei ole asiaa ilman pätevää ja päivitettyä tietoturvaohjelmistoa. Testasimme seitsemän tietoturvapakettia.

Lue lisää

<span class='restricted_content teaserbadge_image'><img src="http://kotimikro.fi/files/bonnier-kom/imagecache/restricted_access_badge/bp_restricted_content_fi-FI/lukket_80_14.png" alt="Vain tilaajille" title="Vain tilaajille"  class="default" width="30" height="30" /></span>Palauta poistetut tiedot

Vain tilaajillePalauta poistetut tiedot

Ei syytä huoleen, vaikka olisit poistanut tärkeitä tietoja, sillä ne voi yleensä palauttaa. Testaamme yhdeksän palautusohjelmaa.

Lue lisää