Alkupolku matkailee Suomen kesässä

Alkupolku Maantieto -opetuspelin avulla lapset voivat tutustua kesäiseen Suomeen ennen koko perheen lomareissuja.

Alkupolku-pelisarjan sankaritar, Josefiina vie lapset opettavaiselle matkalle eri puolille Suomea. Josefiinan ystävä Sakke on kujeilutuulella ja hän päättää aloittaa kaikkien Suomen kaupunkien nimeämisen itsensä mukaan.
Lasten tulee seurata Josefiinaa ja käydä kaikissa Suomen tunnetuimmissa kaupungeissa löytääkseen Saken. Mukana on yli 100 kaupunkia.

Matkan aikana lapset saavat mielenkiintoista tietoa Suomen maantiedosta.
Lapset oppivat pelin avulla mm. missä Suomen suurimmat kaupungit sijaitsevat, mitkä ovat Suomen tärkeimmät kulttuurinähtävyydet, minkälaisia ovat Suomen eri murteet ja mitkä ovat Suomen tärkeimmät vesistöt. Lisäksi opitaan mitä ovat ilmansuunnat.

Alkupolku on laadukas ja viihdyttävä lapsille suunnattu opetuspelien sarja.
Pelit on tehty huolella ja eri alojen asiantuntijoiden avustuksella. Pelit ovat opettavaisia ja syvällisiä tarinoita, joiden parissa 6-12-vuotiailla lapsilla kuluu helposti tuntikausia. Ne tukevat eri kouluaineiden opetusta ja opettavat lisäksi käytännön taitoja, kuten liikennekäyttäytymistä tai ruoanlaittoa. Alkupolku-pelisarja on täysin suomenkielinen ja ne toimivat sekä PC- että Mac-tietokoneissa. Pelien kuluttajahinta on 19,90 euroa. Pelejä jakelee PAN Vision Finland, www.panvision.com.

Alkupolku-tuotteiden myynnistä lahjoitetaan loppuvuoden ajan yksi euro lasten koulunkäyntiin Norsunluurannikolla.

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

USEITA ETUJA!

Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.

Tilaa lehti nyt

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.

Luo tili täällä

Kotimikro
Luetuinta
Google Chrome on valmistunut

Google Chrome on valmistunut

Google Chrome -selaimessa on pyritty selkeyteen. Ohjelmaan voi ladata Internet Explorer 8:n toiminnon, joka ehdottaa sivustoja selaushistorian perusteella.

Lue lisää

Erilainen pelien top 10

Erilainen pelien top 10

Spore oli viime vuoden myyntimenestys ja nousi myös laittomasti ladattujen pelien ykkössijalle.

Lue lisää

<span class='restricted_content teaserbadge_image'><img src="http://kotimikro.fi/files/bonnier-kom/imagecache/restricted_access_badge/bp_restricted_content_fi-FI/lukket_80_14.png" alt="Vain tilaajille" title="Vain tilaajille"  class="default" width="30" height="30" /></span>Palauta poistetut tiedot

Vain tilaajillePalauta poistetut tiedot

Ei syytä huoleen, vaikka olisit poistanut tärkeitä tietoja, sillä ne voi yleensä palauttaa. Testaamme yhdeksän palautusohjelmaa.

Lue lisää

Uusimpia
Ashampoo Burning Studio 11

Ashampoo Burning Studio 11

Ashampoon uusin kirjoitusohjelma on erinomainen alusta loppuun.

Lue lisää

<span class='restricted_content teaserbadge_image'><img src="http://kotimikro.fi/files/bonnier-kom/imagecache/restricted_access_badge/bp_restricted_content_fi-FI/lukket_80_14.png" alt="Vain tilaajille" title="Vain tilaajille"  class="default" width="30" height="30" /></span>Monipuolista tietoturvaa

Vain tilaajilleMonipuolista tietoturvaa

Nettiin ei ole asiaa ilman pätevää ja päivitettyä tietoturvaohjelmistoa. Testasimme seitsemän tietoturvapakettia.

Lue lisää

<span class='restricted_content teaserbadge_image'><img src="http://kotimikro.fi/files/bonnier-kom/imagecache/restricted_access_badge/bp_restricted_content_fi-FI/lukket_80_14.png" alt="Vain tilaajille" title="Vain tilaajille"  class="default" width="30" height="30" /></span>Palauta poistetut tiedot

Vain tilaajillePalauta poistetut tiedot

Ei syytä huoleen, vaikka olisit poistanut tärkeitä tietoja, sillä ne voi yleensä palauttaa. Testaamme yhdeksän palautusohjelmaa.

Lue lisää