So G-Stream

So G-Stream on mediastrea­mer eli suoratoistin. Se tarkoittaa, että sillä voidaan ladata esimerkiksi videota suoraan pc:ltä televisioon.

Hinta:

99,00 eur
Tarkista hinnat

Meidän luokituksemme:

Lukijoiden luokitus:

 

Se käyttää hyväksi langatonta kotiverkkoa – ainakin sen jälkeen, kun käyttäjä on selvinnyt asetusvalikon kaikista kiemuroista. Verkkoon liitettynä So G-Stream voi toistaa elokuvia, musiikkia ja valokuvia verkkokiintolevyltä tai tietokoneelta, jonka sisältö on jaettu. Se voi myös toistaa mediasisältöä usb-muistista, sillä siinä on kaksi usb-liitäntää.

Tuettujen tallennusformaattien luettelo vaikuttaa ensisilmäyksellä pitkältä ja kattavalta. Käytännössä ongelmia ilmaantui heti esimerkiksi h.264-standardin mukaan pakattujen videotiedostojen toistossa, vaikka standardi on nykyisin hyvin yleinen. Käyttöliittymä vaikuttaa aluksi yksinkertaiselta ja helppokäyttöiseltä, mutta jo muutaman klikkauksen jälkeen käyttäjä löytää itsensä selaamasta Windowsin tiedostonhallintaa muistuttavaa kansionäkymää, mikä ei suoraan sanoen vaikuta kovin hyvältä ison taulutelevision näytöllä.

Järjestelmä on myös hidas eikä pysty näyttämään pitkiä tiedostonimiä. Nimet näytetään pätkä kerrallaan, ja yleiskuvaa kansioista on mahdotonta saada.

Fakta

• Liitännät: Hdmi, komposiitti
• Verkko: Ethernet ja wlan
(802.11g)
• Usb-liitännät: 2
• Muistikortinlukija:
Ms, sd, mms
• Videoformaatit: Ifo, vob,
dat, avi, mpg, mpeg-2,
divx, iso, mkv
• Ääniformaatit: Mp3, wma,
wav, aac, ogg, ac3, mp4

  • Langattomuus

  • Huomaamaton ulkoasu

  • Ei näytä pitkiä tiedostonimiä

  • Tiedostomuotojen vähyys

  • Mutkikas valikkojärjestelmä

Ulkoiset linkit
Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Tarjous Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

Onko koneesi turvallinen?
Varma verkkovarmistus

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan ...

Lue lisää

Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

USEITA ETUJA!

Ryhdy KotiMikron tilaajaksi, niin saat pääsyn valikoituihin sisältöihin ja erilaisiin verkkopalveluihin.

Tilaa lehti nyt

Luo tili täällä

Maksuttomalla käyttäjätilillä saat uutiskirjeen ja pääsyn valittuihin sisältöihin.

Luo tili täällä

Kotimikro
Luetuinta
Kirjakokoelma mukaan matkalle

Kirjakokoelma mukaan matkalle

Verkkokirjakauppa Amazon on julkistanut kakkosversion sähköisten kirjojen Kind­le-lukulaitteesta. Laite maksaa Yhdysvalloissa 259 dollaria (noin 190 euroa). Suomeen tilattuna hinnaksi tulee toimituskuluineen, veroineen ja muine maksuineen noin 265 euroa.

Lue lisää

Kiinnitä hiiri kannettavan kanteen

Kiinnitä hiiri kannettavan kanteen

Logitech V550 Nano Cordless Laser Mouse voidaan kiinnittää kannettavaan kuljetuksen ajaksi, ja samalla hiiri sammuu automaattisesti.

Lue lisää

Turbovauhtia usb-väylään

Turbovauhtia usb-väylään

Nykyinen usb 2.0 -siirtostandardi on täydentynyt uudella usb 3.0 -standardilla

Lue lisää

Uusimpia
<span class='restricted_content teaserbadge_image'><img src="http://kotimikro.fi/files/bonnier-kom/imagecache/restricted_access_badge/bp_restricted_content_fi-FI/lukket_80_14.png" alt="Vain tilaajille" title="Vain tilaajille"  class="default" width="30" height="30" /></span>12 nopeaa ulkoista kiintolevyä

Vain tilaajille12 nopeaa ulkoista kiintolevyä

Varmuuskopioiden tekeminen sujuu vaivattomimmin ulkoisen kiintolevyn avulla. Uudella usb 3.0 -liitännällä varustetut asemat ovat entistäkin nopeampia. Testasimme kaksitoista tuoretta mallia.

Lue lisää

Kaikkien aikojen ohuin Toshiba

Kaikkien aikojen ohuin Toshiba

Paksuimmillaankin vain 16 millimetrin ja 1,1 kilon ultrabookin levyasemana on ssd-asema, joka myös tukee koneen nopeaa käynnistymistä.

Lue lisää

SSD-pohjainen supertietokone

SSD-pohjainen supertietokone

Sarjakuvasankari Flash Gordonilta nimensä saanut Gordon on maailman ensimmäinen supertietokone, joka käyttää flash-pohjaisia ssd-asemia.

Lue lisää