Microsoft Wireless Comfort Desktop 5000

Microsoft Wireless Comfort Desktop 5000 vastaa hyvin nimeään – näppäimistö on ergonominen ja sillä on miellyttävä työskennellä.

Hinta:

70,00 eur
Tarkista hinnat

Meidän luokituksemme:

Lukijoiden luokitus:

 

Kaarevan muotoilun ansiosta ranteita ei tarvitse jännittää, mikä tuntuu mukavalta. Näppäinten asettelu on epätasainen, ja osa näppäimistä on muita leveämpiä.


Se vaatii totuttelua, mutta tuntuu tottumisen jälkeen hyvältä ratkaisulta. Näppäimet ovat pehmeät ja niitä on mukava painaa. Pikanäppäimiä on runsaasti, esimerkiksi mediasoittimelle ja tekstinkäsittelyyn.


Näppäimistön yläreunassa on rivi aikaa säästäviä pikanäppäimiä, joilla pääsee käyttämään Windows 7:n tehtäväpalkin uusia toimintoja. Näppäimistössä on myös flip-näppäin, jonka avulla voi siirtyä avoimesta ikkunasta toiseen – toimintoa voi käyttää myös Vistassa. Hiiressä flip-toiminto käynnistyy rullapainikkeen kaksoisnapsautuksella.


Tavanomaiset Windows-pikakomennot on merkitty kirjainnäppäimiin. F-näppäimia ei ole eroteltu neljän ryhmiin, kuten yleensä. Niinpä komentonäppäimien käyttö on tavallista hankalampaa, koska näppäintä ei löydä katsomatta.


Hiiri on varustettu Bluetrack-tekniikalla, jonka ansiosta hiirtä voi käyttää lähes alustalla kuin alustalla. Portaaton rullapainike on erinomainen apu esimerkiksi tekstin vierityksessä, mutta hankala pelikäytössä. Säädettävyyttä saisi olla lisää. Langaton 2,4 gigahertsin yhteys toimii luotettavasti.

Fakta

• Numeronäppäimistö
• 2,4 GHz:n yhteys
• Windows 7 -yhteensopiva

  • Ergonominen

  • Pikanäppäimet

  • Windows 7 -toiminnot

  • Vaatii totuttelua

  • Hiiren säädettävyys

Ulkoiset linkit

Tarkkaile säätä

Tarjous Tilaa lehti niin saat lahjaksi sääaseman, joka näyttää myös sääennusteen. Näppärä sääasema hälyttää ja tuo ennusteet ja kellonajan tietokoneelta.

Tee tilaus

Tarkkaile säätä

Varma verkkovarmistus

Ekstra Saat KotiMikron tilaajana käyttöösi oman maksuttoman 4 Gt:n varmistustilan Keepit-verkkopalvelusta. Helppokäyttöisen ja varmatoimisen palvelun avulla voit säilyttää verkossa valokuviesi, dokumenttiesi ja muiden tärkeiden tiedostojesi varmuuskopioita.

Lue lisää

Varma verkkovarmistus
Ilmaiset kotisivut

Ilmaiset kotisivut

Ekstra 123kotisivu-palvelun avulla voit luoda nopeasti ja vaivattomasti tyylikkäät ...

Lue lisää

Onko koneesi turvallinen?

Kun tietokoneesi on turvassa urkkimisyrityksiltä, sabotööreiltä ja varkailta, voit kaikessa rauhassa nauttia siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Lue, mitä kaikkia turva-aukkoja yhden käyttäjän pc:ssä voi olla.

Lue lisää:

KotiMikron uutiskirje

Kirjoita kenttään sähköpostiosoitteesi:

Kotimikro
Luetuinta
Vauhdilla pelikentille

Vauhdilla pelikentille

SideWinder X4 -pelinäppäimistö tuntuu riittävän vankkarakenteiselta kestääkseen kovakouraisen käsittelyn, jota luotisateeseen joutuminen tai pieleen menneen Waterloon taistelun aiheuttama pettymys saattavat aiheuttaa.

Lue lisää

Hyvin kulkeva  matkahiiri

Hyvin kulkeva matkahiiri

Microsoftin niin sanotun bluetrack-tekniikan väitetään parantavan hiiren kosketusta niin, että osoitin liikkuu näytöllä tasaisemmin, liikutettiinpa hiirtä sitten hiirimatolla, pöydällä tai lattiamatolla.

Lue lisää

Lasillakin viihtyvä hiiri

Lasillakin viihtyvä hiiri

Kaikki tähänastiset optiset hiiret ovat aina osoittautuneet käyttökelvottomiksi lasipöydällä tai peilin päällä.

Lue lisää

Uusimpia
Logitech Touch Mouse M600

Logitech Touch Mouse M600

Hipaisuhiiri ei painikkeita kaipaa. Logitechin uudessa kosketushiiressä, Touch Mouse M600:ssa, ei ole fyysisiä painikkeita eikä rullaa.

Lue lisää

Pienen piirin näppärä työkalu

Pienen piirin näppärä työkalu

Älykkäitä kyniä on testattu aiemminkin mutta yksikään niistä ei ole osannut niin paljon erilaisia asioita kuin LiveScribe Echo. Se sisältää kameran, ja sillä kirjoitetaan erikoispaperille, jossa on erittäin pieniä pisteitä.

Lue lisää

Pieni ja kömpelö hiiri

Pieni ja kömpelö hiiri

Speedlinkin idea edullisesta matkahiirestä on hyvä. Nova Wireless Micro Mousen toteutus ei kuitenkaan ansaitse huippupisteitä.

Lue lisää